Nyt onkin mennyt vähän kauemmin, kun
olen viimeksi kirjoittanut tänne. Sain ihanan ystävän luokseni Suomesta, joten
kirjoittaminen jäi. Nyt hän kuitenkin lähti jo takaisin Suomeen ja minä jäin
tänne vielä kolmeksi viikkoa. Hullua, että harjoittelua on enää kaksi viikkoa. Joka
kerta pysähdyn tätä ajan kulua miettimään, miten nopeasti se kuluukaan. Mutta
odotan Suomeen paluuta ihan hirveästi, odotan omia rutiineja, omaa arkea, mutta
ennen kaikkea odotan näkeväni perhettäni ja ystäviäni.
Nyt olen työstänyt kehitystehtävääni
työharjoitteluun liittyen. Se on ollut ehkä vaikein osuus koko harjoittelun
aikana, koska päiväkodissa olisi niin paljon kehitettävää. En kuitenkaan pysty
kovin moneen asiaan vaikuttamaan. Se mihin kuitenkin haluaisin vaikuttaa, on
lapsen kohtaaminen ja kuunteleminen. Päiväkodissa ei leikille ole sijaa kovinkaan
monessa hetkessä ja toiminta on hyvin koulumaista. Olenkin ottanut
kehitystehtäväksi leikin merkityksen lapsen oppimisessa. Koska päiväkodin
päätavoitteena on lapsen oppiminen, mikä on hyvä tavoite. Mutta oppiminen tapahtuu
lapsella hyvin paljon leikin kautta. Olen tehnyt päiväkodille erilaisia keinoja,
kuinka leikkiä voitaisiin lisätä päiväkodin toimintaan pienillä resursseilla
sekä esittänyt, mitä kaikkea lapset oppivat leikkiessään. Tavoitteenani on
saada työntekijät ymmärtämään leikin merkityksen lapsen elämässä. Leikille
pitäisi antaa myös arvoa pelkästään leikkinä, ei vain oppimisen polkuna.
Viime viikon perjantaina lähdimme
päiväkodin lasten kanssa yliopistolle viettämään lastenpäivää. Yliopiston opiskelijat
olivat järjestäneet lapsille monenlaista toimintaa. Lähdin aamulla kävelemään töihin,
tietäen, että tästä tulee pitkä päivä. Mutta en arvannut kuinka väsyttävä se
voisikaan olla. Olin töissä ennen yhdeksää, suunnitelmissa oli lähteä kello
9.15 lasten kanssa kohti yliopistoa. Vaikka normaalisti olen perjantait aina
peruskoulun puolella, halusin nyt olla päiväkodissa, koska ajattelin, että he
tarvitsevat enemmän apuani.
Menin 3-4-vuotiaitten ryhmään
avuksi, koska siellä oli lapsia 21 yhdellä opettajalla. Laitoimme lapsille
käteen rannekkeet, joissa oli heidän nimensä. Sitten lähdimme kävelemään
linja-autolle. Koska koulu on ahtaiden katujen keskellä, ei linja-auto voinut
tulla hakemaan ihan koululta, vaan kävelimme alle kilometrin matkan lasten
kanssa. Onneksi saimme tähän matkaan apua lasten vanhemmilta, jotta kaaos oli
hallittua.
Yliopistolle päästyämme, menimme
sisäpihalle nurmikolle istumaan ja kuuntelemaan päivän ohjelmaa. Lapset
riisuivat kengät ja ne kerättiin jokaisen ryhmän omaan laatikkoon. Yliopistolle
oli saapunut myös useita ryhmiä muista päiväkodeista, joten vilinää oli aika
paljon. Ja jokaisessa ryhmässä samanlaiset resurssit, eli aikuisia oli aika
vähän.
Aluksi menimme katsomaan teatteri
esitystä auditorioon. Meidät ohjattiin istumaan auditorion penkille, mutta
eihän ne pienimmät sieltä mitään nähneet, joten pienen spekuloinnin jälkeen
siirryimme eteen lattialle istumaan. Esitys oli hyvä ja sai lapset innostumaan
sekä mukaan siihen. Opetuksena oli sovinto ja yhteistyön merkitys. Näyttelijän kertoivat
tarinan Taste of the moon. Esityksen jälkeen lähdimme liikuntasaliin, jossa oli
erilaisia askartelu pisteitä ympäriinsä. Minä olin 6-7 lapsen kanssa yhdellä
pisteellä. Siellä oli muun muassa pahvirepun koristelemista, kasvomaalaus,
tatuointi, käsikorun tekoa jne. Onneksi olimme koko ajan tilassa, joka oli
suljettu, joten kovin kauas lapset eivät päässeet lähtemään. Vaikeinta oli se,
että jokaisen päiväkodin lapsella oli samanlaiset koulupuvut, joten lapset
sekottuivat tämän tästä keskenään eri ryhmiin.
Askartelupisteiden jälkeen
pidimme ruokatauon, johan nälkä ja jano siinä kuumuudessa oli kerennyt tulla.
Lapset söivät omia eväitä ja minä omaa leipääni samalla kun käytin lapsia
vuorollaan vessassa. Ei siinä paljon istumaan ehtinyt.
Ruokatauon jälkeen oli meidän
vuoro mennä pomppulinnoihin, tätä lapset olivat odottaneet. Meteli oli kova,
aurinko porotti siniseltä taivaalta ja kaiuttimista kuului kova äänistä
musiikkia. Joten meteli oli todella kova ja desipelit nousivat korkealle.
Pihalle asteli myös päivän maskotit, ryhmä Haun kaksi jäsentä. Lapset juoksivat
heidän perässään kuin muurahaislauma.
Päivä loppui ilman yhteistä
lopetusta. Yhtäkkiä tultiin vain sanomaan, että bussi lähtee. Lapset melkein
nukahtivat paluu matkalla bussiin. Bussilta piti kuitenkin vielä kävellä koululle.
Ilma oli kuuma, eikä lapset olleet juoneet päivän aikana riittävästi. Käsipuolessani
kävelevä tyttö oli lähellä nukahtaa seisaaltaan, silmät sulkeutuivat vähän väliä.
Tarjosin hänelle pullostani vettä ja hän joi sen yhtä kyytiä tyhjäksi, olo koheni
saman tien.
Saateltuani porukan päiväkodille,
lähdin itse kävelemään asunnolleni päin. Olin aivan poikki päivän tapahtumista.
Onneksi pääsin nukkumaan bussiin matkalla Fuengirolaan. Vietin viikonlopun taas
ihanan Ansun luona! Viikonlopun tavoitteena oli vain nukkua ja rentoutua ja sen
teimme.
Laura tuli sitten Granadaan
keskiviikkona. Kiertelimme parin päivän aikana vähän Granadaa 32 asteen
lämmössä. Perjantaina vuokrasimme auton ja lähdimme viikonlopun viettoon
Nerjaan. Voi että, miten olinkaan ikävöinyt autolla ajamista ja sitä vapautta,
että kulkeminen ei ole kiinni mistään bussi- tai juna aikatauluista.
Laskeuduimme vuorten välistä rannikolle, Nerja on pieni kaupunki Malagan
lähettyvillä. Olimme Nerjassa hyvissä ajoin, joten kerkesimme kierrellä siellä
jo perjantaina. Paljon siellä ei ollut nähtävää, mutta ihanan pieni ranta
kaupunki se oli. Olimme varanneet meille hotellin keskustasta, semmoinen siisti
perus hotellihuone. Lauantaina otimme hotellin katolla aurinkoa aamupäivän ja
sitten lähdimme ajelemaan Marbellaan. Koska meillä oli auto käytössä, ajattelimme
hyödyntää sitä. Eihän Nerjassa olisi enää ollut juuri mitään nähtävää enempää,
joten Marbella kuulosti hyvältä vaihto ehdolta.
Marbellan puerto banuksen veneet
ovat kyllä aivan valtavia. Ihmettelen vain sitä, että mitä ihmiset tekevät niin
isoilla veneillä. Monta isoa venettä vierekkäin, isompia kuin minun tuleva
asuntoni. Varmasti niiden omistajat nauttivat niistä ja seilailevat merillä,
toivottavasti. Siellä näkyi se materiaalikulttuuri hyvin vahvasti, kaikki oli niin
näyttävää ja kallista. Se on nyt nähty, eikä minun tarvitse sinne uudestaan lähteä.
Illalla ajelimme sitten auringon laskiessa takaisin Nerjaan. Ajelimme hieman
eri reittiä takaisin, sellaista lauantai illan kruisailua. Sunnuntaina heitin
sitten Lauran Malagan kentälle ja ajelin yksin takaisin Granadaan. Niin ihanaa
ja rentouttavaa oli ajella vuorten välissä, olisin voinut pitää auton vielä pitempäänkin.
Ehkä vuokraan vielä lomaviikolla auton käyttöön, koska se on niin edullista
täällä.
Kommentit
Lähetä kommentti