Viikonlopun retket


Istun rannalla, tietokone sylissä, aurinko lämmittää ihanasti kasvojani. Kuulen ympärillä tuulen kohinaa, aaltojen pärskettä ja ihmisten iloisia ääniä. Tuntuu hyvältä istua juuri tässä. Hetki sitten tässä oli kanssani kaksi uutta ihanaa ystävää istumassa, aina uudestaan sitä ihmettelen, mistä he tulivat matkaani. Tuuli viilentää ihanasti auringon polttamia poskia. Ensimmäinen oikeasti lämmin päivä täällä ollessa.

Malagan keskustaa


Viikonloppu oli kyllä tekemistä täynnä. Perjantaina menin töistä suoraa Johannan ja Iiriksen kanssa talolle, missä he asuvat. Vietimme illan yhdessä, mutta työviikon väsyttäminä emme jaksaneet myöhään olla, vaan menin ajoissa nukkumaan. Lauantaina kävin aamulla salilla ja sitten lähdimme Johannan, Iiriksen ja Ansun kanssa Malagaan junalla. En ollut aikaisemmin siellä käynyt, joten ihanaa oli nähdä sekin kaupunki kunnolla. Ihana kaupunki vanhoine rakennuksineen. Kauniita rakennuksia siellä vanhan kaupungin osassa, jossa vietimmekin päivän. Itsellä meni kyllä nopeasti suuntavaisto aivan sekaisin, kun hetken olimme siellä talojen välissä suunnistaneet, sellaista labyrinttiä.




Menimme aluksi syömään sellaiseen riisi/nuudeli paikkaan nimeltä TukTuk, suosittelen kyllä sitä paikkaa, jos Malagaan menee. Ruoka oli aivan täydellistä, söin sellaisen kasvisnuudelikanahässäkän, en kyllä koko annosta jaksanut, koska annoskoot oli aika isoja. Palvelu siellä oli sitten vähän huonompaa, en tiedä johtuiko tarjoilijoiden kireys ruuhkasta vai mistä, mutta hirveän ystävällisiä meille ei oltu. Mikä on mielestäni aika erikoista täällä Espanjassa. Ravintola oli kyllä suosittu ja aivan täynnä, hetken odottelimme, että saimme paikan. Mutta oli sen arvoista.

Näkymät Malagan linnalta


Sitten käveleskelimme taas ympäri Malagaa, kävimme kahvilla ja istuskelimme jossain aukiolla juttelemassa, ilman kiirettä. Kävimme myös Malagan linnaa ihailemassa ja siellä kuvailemassa. Malagan Linna sijaitsee lähellä keskustaa kukkulalla, kaunis vanha kivilinna. Emme ihan ylös asti kiivenneet, vaan sellaiselle näköalapaikalle, sieltä oli ihanat näkymät kaupunkiin ja merelle. Meille sattui suhteellisen hyvä ilma sille päivälle, vähän turhan tuulinen mutta muuten hyvä. Kävimme myös katsomassa Malagan katedraalin, niin iso rakennus, että ei todellakaan saanut puoltakaan rakennuksesta mahtumaan kuvaan. Pääsimme myös hetkeksi seuraamaan katedraalin sisällä messua. Jotenkin aika vaikuttavia aina nuo katedraalit, miten paljon niihin on käytetty aikaa, kun niitä on rakennettu. Päivän saimme nopeasti kulumaan Malagassa, illalla takaisin junalla Fuengirolaan.

Malagan Katedraali

Malagan Katedraali


Sunnuntaina lähdinkin sitten kämppikseni Marjon ja yhteisen tuttumme Miksun kanssa Alhama De Granadaan kuumille lähteille. Matkaa sinne oli 130 km, lähdimme Marjon autolla. Menomatkan ajoimme isompia teitä oliivipeltojen keskeltä, oliivipuita oli aivan mielettömästi joka puolella. Ihanaa oli päästä hetkeksi maaseudulle kaupungin vilinästä. Kuumat lähteet sijaitsivat vuorilla, joten siellä ilma viileni +7 asteeseen. Kun nousimme autosta, ajattelin että ei täällä kyllä tarkene uimaan mennä. Mutta vesi lähteessä oli kuumimmassa kohdassa varmaan +40 asteista, ihan kun olisi paljussa ollut, luonnonpaljussa. Siellä uiskentelimme varmaan pari tuntia ja sitten lähdimme ajelemaan alakautta takaisin Fuengirolaan. Paluumatkan reitti meni keskellä vuoria, ihan uskomaton näköalareitti. Tykkään tästä vuoristosta täällä, välillä oli ihan suomen lapin näköistä seutua, välillä tie meni ihan vuoren reunaa pitkin, ei onneksi ollut kovin kapea tie. Matkalla pysähtelimme useasti vain ihastelemaan ympäristöä ja ottamaan kuvia.

Oliivipuita

Parantavat kuumavesilähteet

Pysähdyimme syömään pieneen kaupunkiin Vélez-Malagaan. Auto paikkaa oli vaikea löytää, koska keskusta oli aivan täynnä ihmisiä. Täällä Espanjassa pääsiäinen on iso juhla jokaisessa kaupungissa, hiljaisella viikolla joka päivä kaupungeissa järjestetään pääsiäiskulkueita, jotka kulkevat pääsiäisen tarinan mukaan. Juhlan nimi on Semana Santa, kirjoitan tästä juhlasta myöhemmin vielä lisää. Kulkueet alkoivat siis palmusunnuntaina, ja siksi keskusta oli tukossa. Löysimme kuitenkin autopaikan ja lähdimme ruokailemaan. Syötyämme satuimme juuri kulkueen reitille, paraatipaikoille. Naiset kantoivat isoa Jeesuspatsas -asetelmaa, ja valtavat soittokunnat kulkivat mukana, sekä samanlaisiin vaatteisiin pukeutuneita lapsia ja aikuisia, jotka kantoivat palmun tyyppisiä vitsoja ja joitain tauluja kädessä. Ihmiset kaduilla olivat pukeutuneet siisteihin vaatteisiin, joten itsellä urheiluhousut ja trikoopaita tuntuivat todella tökeröltä.

Vuoristoreitti kohti Vénez-Malagaa



Katselimme hetken aikaa kulkuetta, joka eteni todella hitaasti eteenpäin, välillä taukoja pitäen, koska patsasasetelmaa oli varmaan painava kuljettaa, vaikka kantajia oli 40-50. Lähdimme sitten ajelemaan kohti Fuengirolaa auringon laskiessa. Kuumille lähteille voisin lähteä kyllä joskus uudestaankin, hellepäivänä se ei houkuta, eikä sinne varmaan kovin hellettä tulekaan koska se sijaitsee niin korkealla ja vuorten keskellä. Mukava viikonloppu takana, ja nyt lyhyt työviikko edessä. Aurinkoista viikkoa kaikille<3





Kommentit