Jäin seilaamaan välille Helsinki-Malaga



Voiko enää kiitollisempi olla kaikesta kokemasta, jokaisesta kohtaamisesta, uudesta ihmisestä, uudesta maisemasta, ihan kaikesta! Kolme kuukautta minä sain viettää Espanjassa, olin täysin oikeutettu siihen, vaikka epäilinkin sitä aluksi, onko tämä kaikki tarkoitettu minulle. Olen oppinut täällä itsestäni, kasvanut ihmisenä, ystävänä, työntekijänä mutta ennen kaikkea kokonaisena itsenäni. Tämä matka on ollut sanoin kuvaamaton.



Työharjoittelu antoi minulle enemmän kuin osasin odottaa. Sain ihanat esikuvat työhöni ja elämääni, ohjaajani Annen sekä toisen koulun opettajan Samin. Koulussa heidän kauttaan huokuu välittämisen energia, siellä työtä tehdään täydellä sydämellä ja se näkyy. Vaikka joutuisi välillä painamaan otsahiessä, on palkinto siitä hyvin tehdystä työstä valtava. Kotikoulussa näin monen oppilaan edistysaskeleet lyhyessäkin ajassa, en pelkästään akateemisissa aineissa, vaan myös sosiaalisissa taidoissa, empatiassa.



Kouluun jokainen oppilas tulee tutusta ympäristöstä, jossa on saattanut saada tietynlaisen roolin omassa luokassa. Kotikoulussa tämä mahdollinen rooli on jätetty ovien ulkopuolelle. Siellä on helppoa olla oppilaiden omana itsenään ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Ja siihen vaikuttaa koulun ilmapiiri, avoin, lämmin ja vastaanottavainen. Jokainen lapsi otetaan erikseen vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi. Vaikka oppilaat vaihtuvatkin tiuhaan tahtiin ja osa pysyy pidemmän aikaa, on oppilaiden yhteishenki loistava, uudet pääsevät jo viimeistään ruokatauon aikana jalkapallo peliin tai hiekkaleikkeihin mukaan, ryhmädynamiikka muuttuu viikoittain, mutta jokainen lapsi kuuluu siihen ja tuo oman panoksensa sen muodostumiseen.



Minulla on usein ollut haikeaa jättää jokin työpaikka tai harjoittelupaikka, niin on nytkin. Oppilaista tuli niin rakkaita, osan kanssa kerkesi luoda syvemmänkin luottamussuhteen. Kaikki mitä sain kotikoululta, henkilökunnalta ja oppilailta kannan ne mukanani tuleviin päiviin ja tehtäviin. Tätä kirjoittaessani, tunne syvää kiitollisuutta kyyneleet poskilla.
Välillä tuntuu, että pelkkä kiitos tästä kaikesta ei riitä. Pitäisi pystyä antamaan enemmän. Mikään tavara tai esine ei korvaa sitä kiitoksen määrää. Toivon, että he, joille tämän kiitoksen haluan sanoa, kuulevat sen, niin kuin tunnen.

Eräs oppilas sanoi minulle ja otti kädestä kiinni ”mä saan Sofiasta voimaa”. Minun sydän kääntyi ympäri. Olenko minä voiman lähettiläs, kun minusta tuntuu aivan siltä, että se on toisin päin. Minä saan voimaa oppilailta. Kyllä, välillä he myös ottavat sitä pois, niin kuin mikä tahansa työ. Mutta pää osin työ on minulle voiman ja energian lähde. Tämä kyseinen oppilas antoi sitä voimaa minulle, enemmän kuin vielä ymmärränkään. Mutta ehkä se meneekin niin, annamme toinen toisellemme voimaa ja energiaa, hyvin yksinkertaista.



Keräsin tällä matkalla paljon lisää eväitä elämänreppuuni. Kävin kuumilla lähteillä, kiipesin upeille vuorille, uin valtameren aalloissa, kiipesin uudestaan vuorille. Vuoret ja meri ovat minun lempi asioita aurinkorannikoilla. Jos en olisi niin ihmisriippuvainen, muuttaisin ja erakoituisin vuorille. Mutta parasta minusta on jakaa se kokemus muiden kanssa, ja näyttää toisillekin se, mitä minä näen.

Nyt näiden kaikkien kokemusten kanssa on ihanaa palata rakkaaseen Suomeen. Omaan kotiin, omaan arkeen ja arkirutiineihin. Vaikka rutiinit ja ihana arki tuli myös Espanjassakin. Osa minusta jäi seilaamaan Helsingin ja Malagan välille, ja kuka tietää, jonain päivänä palaan vielä takaisin. Viimeiset päivät vietin kahden ihanan ystävän kanssa, jotka tulivat Suomesta. Sain minä myös muitakin vieraita Suomesta, äiti, iskä ja Juulia. Heidän kanssaan vietin ihanan viikon. Eli kaikin puolin voisi sanoa, että sain tältä matkalta enemmän kuin ikinä olisin voinut odottaa. Onnistunut! Kiitos!




Kommentit