Voiko enää kiitollisempi olla kaikesta kokemasta, jokaisesta
kohtaamisesta, uudesta ihmisestä, uudesta maisemasta, ihan kaikesta! Kolme
kuukautta minä sain viettää Espanjassa, olin täysin oikeutettu siihen, vaikka epäilinkin
sitä aluksi, onko tämä kaikki tarkoitettu minulle. Olen oppinut täällä
itsestäni, kasvanut ihmisenä, ystävänä, työntekijänä mutta ennen kaikkea
kokonaisena itsenäni. Tämä matka on ollut sanoin kuvaamaton.
Työharjoittelu antoi minulle enemmän kuin osasin odottaa.
Sain ihanat esikuvat työhöni ja elämääni, ohjaajani Annen sekä toisen koulun
opettajan Samin. Koulussa heidän kauttaan huokuu välittämisen energia, siellä
työtä tehdään täydellä sydämellä ja se näkyy. Vaikka joutuisi välillä painamaan
otsahiessä, on palkinto siitä hyvin tehdystä työstä valtava. Kotikoulussa näin
monen oppilaan edistysaskeleet lyhyessäkin ajassa, en pelkästään akateemisissa
aineissa, vaan myös sosiaalisissa taidoissa, empatiassa.
Kouluun jokainen oppilas tulee tutusta ympäristöstä, jossa
on saattanut saada tietynlaisen roolin omassa luokassa. Kotikoulussa tämä
mahdollinen rooli on jätetty ovien ulkopuolelle. Siellä on helppoa olla
oppilaiden omana itsenään ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Ja siihen
vaikuttaa koulun ilmapiiri, avoin, lämmin ja vastaanottavainen. Jokainen lapsi
otetaan erikseen vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi. Vaikka oppilaat
vaihtuvatkin tiuhaan tahtiin ja osa pysyy pidemmän aikaa, on oppilaiden
yhteishenki loistava, uudet pääsevät jo viimeistään ruokatauon aikana
jalkapallo peliin tai hiekkaleikkeihin mukaan, ryhmädynamiikka muuttuu
viikoittain, mutta jokainen lapsi kuuluu siihen ja tuo oman panoksensa sen
muodostumiseen.
Minulla on usein ollut haikeaa jättää jokin työpaikka tai
harjoittelupaikka, niin on nytkin. Oppilaista tuli niin rakkaita, osan kanssa
kerkesi luoda syvemmänkin luottamussuhteen. Kaikki mitä sain kotikoululta,
henkilökunnalta ja oppilailta kannan ne mukanani tuleviin päiviin ja tehtäviin.
Tätä kirjoittaessani, tunne syvää kiitollisuutta kyyneleet poskilla.
Välillä tuntuu, että pelkkä kiitos tästä kaikesta ei riitä.
Pitäisi pystyä antamaan enemmän. Mikään tavara tai esine ei korvaa sitä
kiitoksen määrää. Toivon, että he, joille tämän kiitoksen haluan sanoa,
kuulevat sen, niin kuin tunnen.
Eräs oppilas sanoi minulle ja otti kädestä kiinni ”mä saan
Sofiasta voimaa”. Minun sydän kääntyi ympäri. Olenko minä voiman lähettiläs,
kun minusta tuntuu aivan siltä, että se on toisin päin. Minä saan voimaa
oppilailta. Kyllä, välillä he myös ottavat sitä pois, niin kuin mikä tahansa
työ. Mutta pää osin työ on minulle voiman ja energian lähde. Tämä kyseinen
oppilas antoi sitä voimaa minulle, enemmän kuin vielä ymmärränkään. Mutta ehkä
se meneekin niin, annamme toinen toisellemme voimaa ja energiaa, hyvin
yksinkertaista.
Keräsin tällä matkalla paljon lisää eväitä elämänreppuuni.
Kävin kuumilla lähteillä, kiipesin upeille vuorille, uin valtameren aalloissa,
kiipesin uudestaan vuorille. Vuoret ja meri ovat minun lempi asioita
aurinkorannikoilla. Jos en olisi niin ihmisriippuvainen, muuttaisin ja
erakoituisin vuorille. Mutta parasta minusta on jakaa se kokemus muiden kanssa,
ja näyttää toisillekin se, mitä minä näen.
Nyt näiden kaikkien kokemusten kanssa on ihanaa palata
rakkaaseen Suomeen. Omaan kotiin, omaan arkeen ja arkirutiineihin. Vaikka
rutiinit ja ihana arki tuli myös Espanjassakin. Osa minusta jäi seilaamaan
Helsingin ja Malagan välille, ja kuka tietää, jonain päivänä palaan vielä
takaisin. Viimeiset päivät vietin kahden ihanan ystävän kanssa, jotka tulivat
Suomesta. Sain minä myös muitakin vieraita Suomesta, äiti, iskä ja Juulia.
Heidän kanssaan vietin ihanan viikon. Eli kaikin puolin voisi sanoa, että sain
tältä matkalta enemmän kuin ikinä olisin voinut odottaa. Onnistunut! Kiitos!
Kommentit
Lähetä kommentti