Olen tässä viime aikoina miettinyt lähihoitajan ammattia,
sen näkyvyyttä, arvostettavuutta, tärkeyttä ja lempeyttä. Olen usein kuullut
sanottavan lähihoitajasta vaan lähihoitaja, perseen pyyhkijä, kakkakuski jne.
Olen itsekin sortunut heittämään tutkinnostani vitsiä. Mutta oikeasti arvostan
ja olen aina arvostanut. Siksi ajattelin vielä kirjoittaa blogiini yhden tekstin.
Tykkään työstäni kehitysvammaisten asumisyksikössä aivan valtavasti.
En lähtenyt jatkokoulutukseen sen takia, että haluan olla korkeammin
koulutettu tai kyllästynyt työhöni. Vaan siksi, että pystyisin mahdollisesti vaikuttamaan enemmän nykyiseen
työhöni, antamaan itsestäni lisää, oppimaan enemmän ja uutta sekä kehittymään ja kasvamaan ihmisenä.
Toiminko tällä hetkellä kakkakuskina, vaipan vaihtajana, jne… Kyllä
teen sitä, mutta myös paljon muutakin yhtä tärkeää. Esimerkiksi istun vuoteen vierellä,
pidän kädestä, laulan tai kuuntelen vain musiikkia, juttelen, nauran, käyn kaupassa, petaan sänkyjä, annan ruokaa, täytän kelan papereita, soitan puhelimella, teen
näitä kaikkia yhdessä asukkaiden kanssa. En joudu juuri mitään tekemään yksin tai työkaverin
kanssa kaksin, vaan saamme yleensä seuraa asukkaista ja teemme yhdessä.
Nyt viime kuukausina olen miettinyt lähihoitajan avun tarvetta meidän kaikkien elämässä, voiko olla niin, että joku ei tarvitsisi ikinä lähihoitajan apua. Olen saanut istua lähi aikoina asukkaan kuolinvuoteen vierellä, saattelemassa
viimeiselle matkalle. Olen saanut luoda turvallisia ja hyviä viimeisiä päiviä
yhdessä työkavereitteni ja omaisten kanssa. Voiko enää tärkeämpää työtä tehdä, voiko enää lähemmäs päästä,
kuin olla kuolinvuoteen äärellä, pitää kädestä kiinni, toivottaa hyvää matkaa
ja olla vierellä. Mielestäni kenenkään ei tarvitse, jos itse ei halua, lähteä täältä
maan päältä yksin. Kuka istuu vierellä hoitokodeissa, jos omaiset eivät pysty
tai niitä ei ole. Siellä ei istu lääkäri, toimitusjohtaja, presidentti tai
kukaan muu, vaan lähihoitaja. En tarkoita sitä, ettenkö arvostaisi kaikkia
ammatteja, kaikkia meitä tarvitaan. Mutta haluan nostaa lähihoitajan arvostusta myös
muiden silmissä. Tiedän, että tästä asiasta on paljon kirjoitettu, mielestäni
ei kuitenkaan liikaa, koska kuulen vielä vähättelyä.
Istuessani kuolinvuoteen vierellä, kyyneleet virtasivat
poskilleni tämän tästä, kyyneleet tulivat milloin ikävän tunteesta, milloin
tilanteen hauraudesta ja kauneudesta, herkkyydestä. Haluan saada omalla läsnäolollani
asukkaalle mahdollisimman hyvän ja turvallisen olon. Kaikki on hyvin, myös
viimeisinä päivinä. Vaikka työ tuntui siinä raskaalta, en vaihtaisi sitä mihinkään,
sainhan olla osana tekemässä tärkeää työtä myös elämänkaaren viimeisinä hetkinä.
Meillä on mahdollisuus omalla työpaikallani yhden hoitajan istua koko ajan saattohoidossa
olevan asukkaan vieressä. Ja sen mahdollisuuden antaa meille me itse. Työporukka,
jolla on samanlainen etiikka, jokaiselle on yhtä tärkeää se, että siellä on
joku vierellä ja se mahdollistettiin. Istuimme siellä vuorotellen ja tiesin myös
vapaa-aikanani, että siellä on aina välittäviä ihmisiä vierellä.
Työssäni en ole pelkästään asukasta varten, vaan myös omaista,
äitiä, isää, siskoa, veljeä tai muuta sukulaista ja ystävää varten. Myös
saattohoidossa olevan asukkaan omaisen tukena, juttelemassa, kuuntelemassa ja
muistelemassa tai vaan olemalla vieressä hiljaa, kun ei löydy sanoja, kun
pelkkä läsnäolo riittää. Asumisyksikössä asukkaista muodostuu tietynlainen perhe
keskenään, me hoitajat kuulumme siihen perheeseen myös, heistä tulee tärkeitä
toisilleen ja hoitajille, myös asukkaan oma perhe kuuluu tähän isoon perheeseen.
Välillä istuimme kuolin vuoteen vierellä toisen asukastoverin kanssa yhdessä,
juttelimme elämästä ja kuolemasta, surusta ja ilosta. Tilanne oli hyvin luonnollinen ja
asukastoverin pois meno tuntui kauniilta sekä se tuntui olevan rakkautta täynnä, sen
ymmärtäminen on helpompaa.
Meistä jokainen saattaa tarvita lähihoitajan apua jossain
vaiheessa elämää, lapsena, nuorena, aikuisena tai vanhuksena. Lähihoitaja on
potilasta, asiakasta ja asukasta lähimpänä. Hoitaja on usein se, joka pitää kädestä
kiinni vaikealla hetkellä, on silloin saavutettavissa ensimmäisenä, tuntee asukkaan hyvin. Ainakin näin
pitäisi olla. Jos itse et ole hoidettavana, saattaa sinun läheisesi olla,
jolloin hoitaja on myös sinunkin vierellä kulkija. Kun kuulet jonkun olevan
lähihoitaja, arvosta hänen tutkintoaan ja työtään. En arvannut itse
valmistuttuani, kuinka tärkeään ammattiin valmistuin. Olen saanut tutkintoni myötä tutustua mahtaviin ihmisiin, tehdä työtä heidän kanssaa, elää arkea heidän kanssaan, oppia itsestä joka päivä uutta. Nyt tiedän kuinka arvokasta se on ja haluan
sinunkin tietävän.
Kun itse makaat sängyssä sairaalassa, asumisyksikössä tai palvelutalossa, eikä kukaan kerkeä istua vierelläsi, kuunnella tai koskettaa. Kuinka tärkeää siinä hetkessä olisi, että joku tulisi kysymään haluatko seuraa, istuisi vierelle. Se kävijä voi olla lähihoitaja<3
JOS EI OLE ANTAA MITÄÄN KONKREETTISTA,
VOI
ANTAA AIKAANSA,
PIENEN
HETKEN KOHTAAMISELLE,
JOSSA
TOINEN TULEE NÄKYVÄKSI
- HIDASTA ELÄMÄÄ
Kommentit
Lähetä kommentti