Maanantaina alkoi työharjoittelu ja totaalinen kielikylpy. Pää vieläkin aivan pyörällään kaikesta uudesta. Toivottavasti kuukauden päästä muistaisin edes yhden lapsen nimen, kuulen nimiä koko ajan uusia ja en edes osaa lausua kaikkia. Mutta onneksi ihmiset on täällä ymmärtäväisiä ja vastaavat uudestaan ja uudestaan, kun kyselen heidän nimiään. Luokkatilojen ja päiväkoti ryhmien voluumi taso on kyllä jotain ihan omaa luokkaansa ja tällaiselle ääniherkälle, joka on myös tottunut melussakin olemaan, se tuottaa hieman päänsärkyä. Siinä metelissä yritän kuunnella, mitä minulle puhutaan. En ihmettele yhtään, jos minusta on hidas älyinen kuva. Mutta who cares, aijon itse ainakin ottaa rennosti parhaani mukaan. Yritän vain päästä sisälle jollain tavalla siihen hommaan. Toki ensimmäinen työviikko ei ole vielä päättynyt, joten en voi vaatia itseltäni liikoja. Olenkin ottanut nyt aika rennon asenteen, mikä on hyvin epätyypillistä minulle. Yleensä haluan olla työssä kiinni heti ja tehdä, nyt seuraan vierestä, kun muut tekevät. Tämä sallittakoon.
Olin kaksi ensimmäistä päivää peruskoulun puolella ohjaajani Marian mukana. Hän on englannin kielen opettaja 1-3. luokkalaisille. Olin heidän englannin kielen tunneilla mukana keskustelemassa oppilaiden kanssa, opettamassa englantia. Täällä kielten opettamisessa keskitytään enemmän puhumiseen, kuin kielioppiin. Ja uskon, että se metodi on paljon parempi, kuin se miten minua on opetettu. Olen alkanut puhumaan englantia vasta aikuis iällä ja tajunnut, että minä osaankin englantia. Luulin aina, että en osaa yhtään. Ohjaajani kertoi minulle, että minun on tarkoitus olla heidän englannin kielen tunneilla ja jutella oppilaitten kanssa. Toisena päivänä aloin miettimään, että missä se päiväkoti on mihin luulin tulevani. Onko oikeasti niin, että juttelen kolme kuukautta oppilaiden kanssa. En pidä sitäkään huonona vaihtoehtona, mutta jos tarkoitukseni on opiskella varhaiskasvatusta, ei tämä anna siihen sitä, mitä tarvitsen. Otin asian puheeksi ohjaajani kanssa, hän luuli, että opiskelen opettajaksi ja ymmärsi haluni vaihtaa varhaiskasvatuksen puolelle. Kolmantena päivänä pääsin siirtymään päiväkotiin ja oppimaan uusia nimiä. Päiväkoti on samassa rakennuksessa koulun kanssa ja he tekevät paljon yhteistyötä.
Päiväkodissa olen ollut nyt kaksi päivää, eikä minulla ole mitään hajua heidän päivästruktuuristaan. Kaikki vaikuttaa vielä niin sekasortoiselta ja kaaokselta. Päiväkodin toiminta on hyvin koulumaista. Lapset ovat siellä iältään 3-6-vuotiaita. Vapaata leikki aikaa ei ole ainakaan näiden kahden päivän aikana ollut juurikaan ja mielestäni aikaa menee hirveästi siihen, että lapset odottelevat. Ihmeen rauhassa he kyllä odottavat, ehkä lapset ovat tottuneet siihen. Voi olla, että jossain vaiheessa olen eri mieltä, mutta tämä on ensivaikutelmani. Lapset ovat kyllä super ihania ja rohkeita. Vaikka ei yhteistä kieltä olisikaan, he kertovat minulle espanjaksi juttuja silmät suurina, enkä minä ymmärrä sanaakaan. Kuuntelen vain ja nyökkäilen. Välillä he ohjaavat minua kädestä pitäen. Ja miten sinnikkäästi he odottavat, että ymmärrän. Myös englannin kieltä he käyttävät niin paljon kuin osaavat. Päiväkodissa englannin kieltä sisällytetään joka hetkeen, aamurukous on englanniksi, päivän ohjelma puhutaan englanniksi ja opetustilanteissa käytetään jonkin verran englantia. Minut on kyllä hyvin otettu vastaan sekä lasten, että aikuisten osalta. Ihan sama mitä kysyn, minua neuvotaan ja ohjataan.
Uskonto näkyy täällä todella voimakkaasti ja joka aamu on siis aamurukous. Koulussa on myös ns. kirkko, jossa kävimme tänään lasten kanssa. Suomessa kun ei kaikissa kouluissa saa edes suvivirttä laulaa. Itse pidän tätä heidän uskollista toimintaa hyvänä, koska se on iso osa heidän kulttuuriaan. Ja kuitenkaan se ei häiritse päivän toimintaa.
Päivät menevät hurjan nopeasti, aamulla menen töihin ja kohta olenkin jo matkalla takaisin asunnolle. Iltaisin käyn lenkkeilemässä paljon ja kiertelemässä paikkoja. Joka ilta olen jo unessa kello 21. Työpäivät ovat todella väsyttäviä vielä, koska tulee niin paljon uusia asioita ja koko ajan pitää olla skarppina, jotta ymmärrän kaiken mitä minulle puhutaan. Ja se hälinä väsyttää myös. Mutta vielä on aikaa tottua siihen :)).
Kommentit
Lähetä kommentti