Nyt on jo yli viikko takana Granadassa. Viikonloppuna kävin
Fuengirolassa tapaamassa ystäviä. Sinne on kyllä ihana mennä, ihanaa kun tuntee
paikat, kuin kotia menisi. Lähdin perjantaina töiden jälkeen bussilla Malagaan ja
Malagasta jatkoin junalla Fugeen. Koko bussimatkan nukuin, ensimmäinen
työharjoitteluviikko oli imenyt kaikki mehut, torkut tekivät hyvää. Fugeen
päästyäni, halusin heti päästä haistelemaan merta, sitä kaipaan täällä
sisämaassa. Istuin rannalla ja katselin aaltoja hetken aikaa, niissä on jotakin
todella rauhoittavaa. Perjantai ilta meni jutustellessa ystävien kanssa, voi
kuinka ihanaa oli nähdä heitä!
Lauantaina lähdimme tietysti vuorille, minnekäs muuallekaan.
Päivä oli aurinkoinen ja sopivasti tuli tuulta. Vuorilla käyminen on hyvä tapa
tyhjentää ajatuksia ja kerätä energiaa uuteen viikkoon. Siellä mieli lepää. Vielä
joskus haluan toteuttaa sen yöreissun vuorille, saisi herätä vuoren huipulla auringonnousuun.
Vuorilta alas tullessamme kävelimme vielä maaseudun läpi Mijasista Los Pacosiin.
Tällä kertaa emme nähneet lampaita, mutta ei ne silti ihan piiloon jääneet,
vaan huutelivat perään kukkulan takaa. Kävely retken jälkeen jalat kiittivät
päivän suorituksesta ja suihku helpotti tilannetta. Illalla kävimme vielä
katsomassa rullalätkää Fuengirola vastaan Sevilla. Sänkyyn mennessä unta ei
tarvinnut kauan odotella.
Sunnuntaina rantapäivän jälkeen lähdin matkustamaan takaisin
Granadaan, jollain tavalla oli ihanaa tulla takaisin. Jotenkin sitä voi rakentaa
kodin aina uusiin paikkoihin. Vaikka täällä ei olekaan vielä ystäviä tai seuraa
kauheasti, niin viihdyn jollain tavalla älyttömän hyvin. Vielä on niin paljon
nähtävää, kierreltävää ja opittavaa, että aika ei käy pitkäksi. Työharjoittelussa
viihdyn hyvin, vaikka en aina olekaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kyse ei
ole siitä, etteikö minulle olisi selitetty ja ettenkö olisi ymmärtänyt, tyylinä
vaan on se, että suunnitelmat muuttuu tämän tästä. Avoimella ja rennolla
asenteella pärjää aika pitkälle. Menen vain aina sinne, minne minut käsketään
milloinkin. Koskaan ei tiedä millainen päivä on tulossa. Ehkä työpäivien hektinen
sosiaalisuus ja äänekkyys vaikuttaa siihen, että viihdyn illat hyvin itsekseni,
enkä ainakaan vielä kaipaa kauheasti seuraa. Olen kyllä lupautunut tapaamaan yhtä
yliopiston opiskelijaa, jotta hän pääsee harjoittelemaan englannin kieltä.
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan häneen, olisi ihanaa saada täältä ystävä.
Saan työpäivien aikana jutella paljon oppilaiden kanssa
englanniksi ja toisinaan myös aikuiset kysyvät minulta apua englannin kielen taitoihin.
Mikä tuntuu hassulta, koska minä olen aina ollut se, jonka kielipää ei ole
ollut hyvä, siis peruskoulu aikoina. Nyt olen opettamassa englantia lapsille ja
aikuisille, identiteetti siis kehittyy, kasvaa ja muuttuu koko ajan. Samalla
tietysti opin koko ajan lisää englantia ja espanjaa. Espanjan kieltä haluankin oppia
lisää ja lisää, aion ottaa sen kielen haltuun vielä joku päivä :). Tämä aika täällä, on
varmasti liian lyhyt siihen, mutta olen varma siitä, että jotain minulle jää
espanjan kielestäkin.
Kommentit
Lähetä kommentti