26.3.2019
WHAT A DAY!
Heräsin tänään 7.30. Kävin tavanomaisesti ensin aamupesulla ja sitten
menin tekemään aamupalaa. Aloittaessani syömään vilkaisin puhelinta. Siihen oli
tullut useampi puhelu ja whatsupp viesti Loretolta, yliopiston opettajalta.
Sydän hyppäsi kurkkuun, ei voi olla totta, pitikö minun tänään olla siellä
yliopistolla. Oliko se tänään, kun Loreto tulee minua hakemaan keskustasta yliopistolle,
joka sijaitsee hieman kauempana. Kuunneltuani ääniviestit, tajusin, että tänään
se on. Olen sekoittanut päivät, sehän piti olla vasta torstaina, olin
valmistautunut torstaina menemään sinne. Äkkiä lähetin pahoittelevan viestin ja
kerroin sekoittaneeni päivät. Ahdistus kasvoi mielessäni, Loreto on ajanut
tänne minun takiani, tullut hakemaan minua omalla autollaan. Kohta puhelin
piippasi ja kuuntelin ääniviestin, joka oli hyvin rauhoitteleva. Ei mitään
hätää, kaikki on hyvin, voit tulla bussilla tai siirretään toiselle päivälle.
Rauhoittelin itseäni ja päätin, koska olemme sopineet,
lähden yliopistolle tänään. Olin onneksi jo edellisen viikon perjantaina käynyt
siellä, joten ei voi olla vaikeaa mennä sinne bussilla. Lähdin salaman lailla
liikkeelle ja laitoin itseni valmiiksi ja juoksin bussipysäkille. Bussissa
tasasin taas sykettä ja orientoiduin tapaamaan uusia ihmisiä, innostuinkin jopa
hieman.
Koululle päästyäni, menin ensin
liikuntatunnille. Eihän minulla ollut mitään liikuntavaatteita, koska en ennakkoon
tiennyt, mille tunneille olen menossa. Onneksi liikuntatunti ei ollut
tavanomainen jumppatunti. Teimme erilaisia pantomiimi harjoituksia, mikä sopi
minulle älyttömän hyvin, koska kehonkieli on äidinkielestä riippumatta kaikilla
sama. Minut otettiin hyvin vastaan liikuntatunnille ja pääsin heti ryhmään
mukaan. Tunti loppui kello 10 ja sen jälkeen meillä oli puolen tunnin tauko.
Lähdin parin opiskelijan kanssa kahville. Yksi opiskelijoista oli Laura, joka
on tulossa ensi syksynä Suomeen vaihtoon. Juttelimme hänen kanssaan paljon
vaihdosta ja vaihtoon lähtemisestä. Vaihtoon lähteminen on todella rohkea teko. Useat ovat sanoneet minulle, että olen todella rohkea, kun tulin tänne yksin enkä osaa edes maan kieltä. En ole ajatellut, että kuinka se vaatii rohkeutta, jotenkin se tuntui vain luonnolliselta. Vaihdoimme Lauran kanssa numeroita ja ajattelimme tavata minun
vaihtoni aikana useamminkin, jotta hänen olisi helpompi tulla Suomeen, kun
tietää sieltä jonkun. Useat opiskelijat ovat innokkaita tutustumaan minuun ja
haluavat tavata minua ja harjoitella englannin puhumista. Minulla on todellakin sellainen olo, että olen
tervetullut Granadaan. Loretokin on aivan korvaamaton ja on ollut hienoa saada
tutustua häneen.
Kahvitauton jälkeen menin
englannin tunnille mukaan. Siellä teimme myös erilaisia puhe harjoituksia.
Aluksi kirjoitimme ylös 5 faktaa ja 5 valhetta itsestämme. Sen jälkeen kerroimme
nämä neljälle eri kaverille. Minun oli aika vaikea erottaa fakta ja valhe,
koska tapasin opiskelijat vasta ensimmäistä kertaa, mutta hauskaa oli. Sen
jälkeen teimme ryhmissä pienen näytelmän, jonka esitimme muulle ryhmälle. Hauskuutta
näiltä tunneilta ei ainakaan puuttunut. Koulu päivä päättyi 12.30 (täällä
opiskelijoilla loppuu aina opetus 12.30 ja sen jälkeen on itsenäistä opiskelua).
Sain kyydin Loretolta takaisin keskustaan.
Olin aivan innoissani tapaamistani
uusista ihmisistä. Samaan aikaan todella väsynyt. Kävelin asunnolleni ja otin
pienet torkut ja lähdin kauppaan. Uusien ihmisten tapaaminen on ihanaa, mutta
todella energiaa vievää. Ja tätä kirjoittaessani sain viestin eräältä
opiskelijalta, joka kysyi minulta, tykkäänkö käydä vuorilla. Siis minä, tykkäänkö?!
Voiko olla parempaa, meinasin hypätä tuolissani ylös innostuksesta. Pääsen
vuorille täälläkin, olen haaveillut siitä, mutta yksin en uskalla lähteä, koska
en tunne niitä vuoria ja muutenkin seurassa on aina kivaa. Samalla on helpompi
tutustua ihmisiin, kun on yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Huomenna menen taas omaan
harjoittelu paikkaani varhaiskasvatuksen puolelle. Ajoittain se on aika
rankkaa, koska kasvatus on hyvin espanjalaista. On jotain sellaisia juttuja, jos
tekisin niin Suomessa, minulla ei olisi enää työpaikkaa. Olenkin ajatellut,
että otan kehitystehtäväkseni herättää päiväkodissa kasvattajien ajatuksia.
Heidän toimintaansa en pysty täällä ollessani ehkä muuttamaan, mutta toivon,
että voin herättää ajatusta esim. lapsen sensitiivisestä kohtaamisesta.
Lämpimämmästä otteesta työhön sekä lapseen. Kyllä täällä halataan ja
pussaillaan lapsia, mutta jos lapsi toimii väärin, on seuraamukset siitä, mielestäni
kohtuuttomia, eikä rangaistusta aina selitetä lapselle.
Lapsen käyttäytymisessä huomio kiinnitetään negatiiviseen
ja usein kyseiset lapset ovat niitä tiettyjä. Kiinnitetäänkö heidän
toimintaansa enemmän huomiota ja herkemmin, kuin muiden saman kaltaiseen
käytökseen? He ovat niin sanottuja silmätikkuja. Useinkaan en edes itse
huomannut lapsen käytöksessä mitään erityisen huonoa ja he ovat itsekin
tilanteesta usein hämmentyneitä ja surullisia. Enkä ole kertaakaan nähnyt, että
tilanteesta keskusteltaisiin lapsen kanssa, toki en kaikkea ymmärrä, mitä he
puhuvat espanjaksi, mutta ainakaan lapsi ei siinä suun vuoroa saa.
Mielestäni tämän kaltainen negatiivisen käytöksen
huomioiminen ei ole lapsen kasvun kannalta kehittävää, ainakin siitä pitäisi
keskustella lapsen kanssa. Lapsen identiteetti saattaa muodostua näistä useasti
toistuvista negatiivisista käskyistä. Ja se identiteetti ei useinkaan ole
positiivinen, lapsen kuva itsestään on häiriö käyttäytyjä. Jos taas huomioidaan
lapsen käytöksessä positiivisia asioita, niitä pienimpiäkin, kiitetään oikeasta
toiminnasta, huomaa lapsi, että hänessä on myös aikuisten silmin jotakin hyvää.
Hänen identiteettinsä on varmasti positiivisempi. Enkä tarkoita, että huonosta
käytöksestä ei pitäisi sanoa, mutta tapa miten se otetaan esille, on mielestäni
koulussa/päiväkodissa lasta nöyryyttävä. Aikuisen äänen käyttökin on todella
voimakasta. Eikä tässä tehdä poikkeuksia erityislastenkaan kohdalla, mikä on
tietysti sinällään ihan ok, mutta mielestäni heidänkin ymmärryksensä taso pitäisi
huomioida yksilöllisesti. Ja toimintatavat pitää olla sellaisia, jotka eivät aiheuta lapsessa häpeää.
Nyt on pakko vielä kirjoittaa, että toiminta päiväkodissa ei ole koko ajan ja kaikkien kohdalla tällaista. Mutta tämä toiminta on se, mihin olen kiinnittänyt huomiota, koska se poikkeaa niin paljon siitä, mihin minä olen tottunut ja miten Suomessa kasvatetaan. Kyllä meillä Suomessa on hyvä varhaiskasvatus ja se myös tiedetään täällä.
Kommentit
Lähetä kommentti